GNAB COLLECTIVE – Hamlet Collection

Hamlet Collection /// 9.9. – 6.10.2014

Ympäri maailmaa Hamletia luetaan, harjoitellaan, esitetään. Siitä kirjoitetaan kirjoja, pidetään luentoja, siteerataan. Mikä yhdistää kaikki maailman Hamletit? Mikä on pysyvää, ja mikä muuttuu kulttuurin, kielen, yksilön tai esimerkiksi ilmaston myötä?

Vuosina 2012-2014 kolme valokuvaaja, yksi teatteriohjaaja ja viisi näyttelijää ottivat näytelmän käsiinsä ja loivat oman Hamlet-tulkintansa neljässä eri maassa. Tästä syntyi viisi 22 valokuvan sarjaa, yhteensä 110 valokuvaa. Kuvat tuovat esiin näytelmän tärkeimmät kohtaukset ja päähenkilöt. Vaikka lähtökohta ja teemat ovat olleet samoja, jokainen valokuvaaja on luonut näyttelijänsä kanssa oman maailmansa.

Gnab Collective perustettiin vuonna 2009 BANG! -esityksen yhteydessä. Ennen kaikkea Gnab Collective on tapa ajatella ja kuvitella teatteria. Gnabin teokset ovat idealähtöisiä ja prosessikeskeisiä ja pyrkivät luomaan vahvoja henkilökohtaisia kokemuksia sekä yleisölle että tekijöille. Esitysten eri osa-

aluet kuten esimerkiksi teksti, visualisuus, liike, musiikki tai tilankäyttö ovat taiteellisessa prosessissa tasavertaisia ja yhtä tärkeitä sisällön ilmaisussa. Teatteriohjaaja ja esiintyjä Martina Marti on kollektiivin yhdistävä voima. Hamlet Collection -teokset loivat ohjaaja Martina Marti, valokuvaajat Marion Maisano, Emma Suominen ja Erno Raitanen sekä näyttelijät Cécile Orblin, Claudia Schwartz, Nini Julia Bang, Giulietta De Bernardi ja Marco Mazza.