Jaana Mattsson – View from my Window

View from my Window /// 1.12.2020-1.1.2021

Olen itseoppinut, noin vuoden aktiivisesti maalannut taiteilija.
Ratkaisevan sysäyksen taiteen pariin mahdollisti tyttäreni
joululahjaksi ostama maalausteline taidetarvikkeineen.
Alkuvuodesta 2020 alkanut korona eristi perheeni Kemiönsaarelle
vanhaan kyläkouluun, vapaa-ajan asunnollemme. Tuolloin ei ollut
mahdollista matkustella ja elämän rauhoituttua syntyi tarve
maalaamiseen. Koin kaukokaipuuta eristyksissä. Tästä syntyi ajatus
maalata kuvitteellisia interiöörejä erilaisin ikkunanäkymin paikoista,
joihin olisin itsekin halunnut matkustaa. Myöhemmin innostuin, myös
näyttelyssäkin esillä olevista, Helsingin vanhoista taloista ja
näkymistä.
En juurikaan suunnittele maalauksiani enkä värien käyttöäni
ennakkoon, vaan se muotoutuu työn edetessä. Tapani työskennellä
on intohimoista ja välillä päivät kuluvat pitkälti maalatessa.
Maalaamiseen on syntynyt vahva tarve.
Haluan tuoda töissäni esille kauneutta, harmoniaa ja hyvää
tunnelmaa. Haluan kertoa aikuisille satuja. Olen kiinnostunut
sisustuksesta ja vanhoista taloista, joita on runsaasti maalauksissani.
En halua tehdä mitään tosikkomaisia töitä, vaan pidän eri väreillä ja
sisustustyyleillä leikittelystä. Maalaan mielelläni antiikkikalusteita ja
kristallikruunuja koska niiden muotokieli miellyttää minua.

View from my Window

I am a self-taught artist. I’ve been painting actively for about one
year. The covid isolated my family in the beginning of year 2020 to
an old school on the countryside in the Finnish archipelago. It was
not possible to travel and as life got too calm a need to paint was
developing. I was experiencing deep longing while living in isolation
on the island. From this situation the idea was born to paint views
and interiors in a fictional way from places to where I wanted to go
and travel. My way of working is intensive and passionate. I have
developed a strong need to paint and it often happens that I keep on
painting for the whole day. In my paintings I want to express beauty,
harmony and a cozy atmosphere. I want to tell fairy tails for adults. I
am interested in interiors and old buildings, which you can see plenty
of in my paintings. I want to combine interiors and colours in a
playful way. I prefer to paint antique furniture and chandeliers
because their design language fancies me.