No Kid /// 3.-28.11.2020
Minua kiinnostaa teosteni sijoittaminen erityisesti paikkoihin, joissa
taidetta ei ole välttämättä totuttu näkemään. Haluan yhdistää korkea-
ja populaarikulttuuria, haluan sekoittaa marginaalisuutta
salonkikelpoisuuteen. Perinteisten galleria- ja museonäyttelyiden
lisäksi olenkin suuntautunut usein elitistiseksi kokemani
taidemaailman ulkopuolelle sekä projekteihin myös muiden alojen
ihmisten kanssa. Taiteen näyttämöistä minulle maakellari keskellä
ei-mitään on yhtä tärkeä kuin arvogalleria.
Yhdistelen veistosinstallaatioissani taidehistoriaa absurdiin
maailmankuvaani ja henkilökohtaiseen elämääni sekä muiden
ihmisten tarinoihin. Yhteistyöprojektit pohjaavat lisäksi myytteihin ja
kysymyksiin uskonnosta ja yhteiskunnasta, matkoista menneisyyteen
ja tulevaan, sekä konkreettisiin matkoihin. Maalausten mallit ovat
vanhoista valokuvista ja uudet piirustukset tulevat omasta päästäni.
Näen maailman traagisena ja koomisena sattumusten sarjana, johon
taide ei auta saamaan järjestystä tai järkeä, mutta se helpottaa
käsittelemään sitä, se helpottaa ihmettelemään.
Mielestäni mikään kaksiulotteinen ei ole totta, ei ainakaan minun
todellisuudessani. Maailma on kolmiulotteinen. Siksi kaksiulotteisten
teosten tekeminen onkin järjetöntä.
No Kid
I am interested in placing my artworks especially in places where art
is not necessarily used to being seen. I want to combine high and
popular culture, I want to mix marginality with salon fitness. In
addition to traditional gallery and museum exhibitions, I have often
moved outside the art world, which I have often experienced as
elitist, as well as to projects with people from other fields as well.
From the art scene to me, a country cellar in the middle of nowhere
is as important as a fancy gallery.
In my sculpture installations, I combine art history with my absurd
worldview and personal life, as well as stories from other people.
Collaborative projects are also based on myths and questions about
religion and society, journeys to the past and the future, and
concrete journeys.The characters in the paintings are from old
photographs and the new drawings come from my own head.
I see the world as a tragic and comical series of coincidences for
which art does not help to get order or reason, but it makes it easier
to deal with it, it makes it easier to wonder.
I don’t think anything two-dimensional is true, at least not in my
reality. The world is three-dimensional. That is why making
two-dimensional works makes no sense at all.
