RA Distorted Compulsion is the New Blue Highway
Näyttelyssä olen tutkinut ihmisen suhdetta itseensä lempipaikoissa, joihin on kerrostunut ajan myötä paljon tunnelatausta. Olen kuvannut yhteensä kahdeksan omakuvaa minulle rakkaassa metsässä. Samalla tavalla kuin ihmissuhteet myös paikat tuovat meistä esille eri puolia ja heijastelevat sekä heikkouksiamme sekä puolia, josta pidämme itsestämme. Metsä on minulle leikkipaikka. Jos onnellisuus on sitä, että tekemiseni – rationaalinen maailmani – on yhtä kuin sisäinen maailmani, alitajuntani, on minun leikittävä.
Lapsi leikkii, pystyy olemaan kuka tahansa ja paikoista muodostamaan mitä tahansa. Tulevaisuudesta ajatellaan jonkinnäköisenä kokonaisvaltaisena totuutena, että sitten, kun olen aikuinen, tämä leikkini toteutuu, olen sitä mitä kuvittelen olevani, olen päämäärässäni, olen onnellinen. Tätä totuutta ei koskaan tule.
Ja oivallukseni on, että tässä suhteessa onnelliseksi ei tee hyvän odottaminen vaan itse haaveilu. Leikkiminen, kuvitteleminen, jonkin oleminen, ei totuudessa eläminen.
Taide on minulle leikkimistä. Mielikuvituksesta luopuminen olisi kuin onnellisuudestani luopuminen.
